Tampereen Kädentaitomessut - karhea ääni messuosaston sisältä

Jalat ovat vieläkin hellinä. Äänikin on hieman karhea.


Viime viikonloppuna olin:
- kokoamassa ja purkamassa messuosaston.
- tekemässä ainakin 25 eväspussitähteä.
- puhumassa tuhansia lauseita.
- seisomassa kolme päivää.
- tapaamassa kymmenittäin mukavia ihmisiä.

Olin, kuten yli 50 000 tuhatta muutakin kävijää, Tampereen Kädentaitomessuilla. Erinnäisten liikkeiden kautta päädyin sisälle sekä blogistin vapaapassilla että Ihana-lehden messuosaston työntekijänä.
Kun vielä sairaustapauksen kautta työaikani messuosastolla piteni, ehdin kiertää vain tunnin ja vartin, mutta laskelmieni mukaan käytin 1,30 euroa jokaisena vapaaksi jääneenä minuuttina! 
En päässyt bloggaajien tapaamiseen, joka jäi kyllä harmittamaan, mutta ehkä ensi vuonna sitten.


Oli äärimmäisen mielenkiintoista nähdä, kuinka osastot kasvoivat lopulliseen muotoonsa torstai-iltana! Se valtaisa hyörinä, tavaroiden kantaminen, lajitteleminen, nosteleminen ja hinnoittelu oli täynnä odotusta. Monille käsityöalan yrittäjille Tampereen messut ovat vuoden suurin yksittäinen tapahtuma.

Ystäväni kertoi, että hän oli erään yrittäjän kohdalla oli tingannut hieman, koska oli ostanut useamman tuotteen. Tämä mikroyrittäjä oli lempeästi sanonut, että "Tiedän, että tämä raha on sinulle paljon, mutta minulle tämä raha on elintärkeä." Ystäväni oli maksanut koko määrän liikuttuneena.


Minun työsarkani oli Ihana-lehden osastolla. Kerroin lehdestä ja tein eväspusseista tähtiä (malli on 4/18 -lehdessä).
En tietenkään pystynyt seuraamaan ohjetta kuin muutaman tunnin, sitten aloin jo varioida. 
Välillä sain nakitettua jonkun muun hommiin:


Erityisen kivaa osastolla oli iloinen meininki, joka jatkui koko viikonlopun. Osastolla muuten on helppo seistä, eikä siinä huomaa ihmismassaa. Käväisyt naistenhuoneessa olivat ainoa hyppy todellisuuteen, muuten elimme kuin lintukodossa. 

Mutta ehdin minä inasen kiertääkin!

Kävin muun muassa ottamassa kuvan tämän hauskoja retrokankaita myyvän yrityksen logosta. 


"Iloinen kettu" olisi ollut hyvä yrityksen nimi. Iloinen kettuLIINI on mahtava. 


Päivi Varis tekee uskomattoman hienoja nukkekotihahmoja! Tässä ollaan kylvyssä. Muovi suojaa pintaa pölyltä. Luulen, että nukkekotini asukkaat tulevat olemaan Päivin käsialaa, mutta juuri nyt hänellä ei ollut Butleria ja taiteellisiin haaveisiin eksyvää entistä oopperalaulajaa valmiina (vaikka eipä tuo Helga-neiti kylvyssä nyt kauaksi siitä mene...). 

Kierrättäjä minussa riemastui, kun näki Myrskymyrskyn töitä. Tämä kaulakoru on tehty pyörän sisäkumista. 


Nämä Almandiinin japanilaiset kankaat taas kutkuttivat minua niin kuin heti. Heillä oli myös sashiko-tarvikkeita. Jei! Minähän pidän sashikosta: sashiko-kirjonnan tietopaketti


Block Wallahin leimasimet kävivät koristeista ihan itsessään. Tällä kertaa jäin vain katselemaan, koska minulla on akuutteja työsarkoja, mutta joskus riittää, että silmät saavat karkkia. 


Sitten lopuksi vielä meikäläisen uusi rakkaus eli Ommellinen-yritys. 
Heidän kukkakuvioinen mekkonsa huusi minulle lauantai-päivän viimeisinä minuutteina, että "OTA MINUT" ja minähän nappasin. 
Olin samaan aikaan ostamassa erään toisen näytteilleasettajan kanssa. Päädyimme samaan mekkoon, minulle jäi turkoosipohjainen.  

Olen ostanut käsityömessuilta tekstiilejä aikaisemminkin. Oma mielipiteeni on, että jos haluaa vastinetta rahoilleen, kotimaiset, pienehköt, tekstiilivalmistajat kyllä antavat. Ne voivat maksaa ostettaessa hieman enemmän, mutta kestävät hyvänä kauan. Vastaavaa en voi aina sanoa hintavista merkkivaatteista. Lisäksi siinä tukee kotimaista tuotantoa. 


Yhtä rivakasti kuin messut torstaina nousivat, ne myös purkautuivat sunnuntaina alkuillasta. Messumattoja alettiin keräämään noin 5 minuuttia ovien sulkeutumisen jälkeen. Tavarat pakattiin uudestaan laatikoihin ja ulko-oville ajettiin pakettiautoja toisensa perään. Luultavasti suurin osa tulee paikalle ensi vuonnakin.  
Käy klikkaamassa itsesi FB-seuraajaksi, saat vinkin uudesta postauksesta ja pikkuvinkkejä matkan varrella: Heidi did it
Ohoi! Katso vielä nämä!

Kommentit

Suosituimmat tekstini kautta aikojen