Pyllytin, peputin, peffahuivi - vai mikä se nyt on?

Pyllytin

En haluaisi lokeroida ihmisiä, mutta joudun mainitsemaan, että meitähän on kahdenlaisia: toisilla peppu ei jäädy talvella ja toisilla jäätyy.

Itselläni on jäätynyt jo vuosia

Niinpä kehitin peputtimen tai pyllyttimen, pikkuruisen, tiukan vesirajalle jäävän hamosen, joka tulee aina housujen päälle, josta sen voi sitten nopsasti kiskaista pois sisälle tultaessa: vaikka silloinkin kun lähtee teatteriin hienoissa vaatteissa!

Olen tuunanut pepunlämmittimen tuubihuivista, villapaidasta ja löysinpä kerran ihkaoikean villahameen, jota pidin oikein tohkeissani pari talvea. Ongelma niissä oli kuitenkin väritys, sillä ne kaikki olivat riemunkirjavia ja koska oma talvipukeutumiseni on lähinnä harmaan, violetin ja mustan sävyjä, ne alkoivat suoraan sanottuna ahdistaa.
Halusin tehdä niin huomaamattoman peputtimen kuin mahdollista.
En ollut aikonut laittaa tätä työtä julki, sillä neulon aika harvoin, aina omasta päästäni, mahdollisimman isoilla puikoilla ja varmasti ilman muistiinpanoja. Eräällä keskustelupalstalla kuitenkin kyseltiin kokemuksia aiheesta, joten rohkaistuin kirjoittamaan. Olen suuri pyllyttimien puolestapuhuja. Kun alaselkä ja peppu ovat lämpimiä, on hyvä olla, eikä rasitu polla.
Kirjoitan siis lähinnä käytännönvinkkejä ja toivon, että hyvinä neulojina saatte varmasti kopin!
Tein työn kolminkertaisesta Seitsemän veljestä -langasta. Sukkalanka on hyvä, koska se kestää kulutusta. Peputin joutuu aina välillä ulkoleikeissä koetukselle - kastuu ja vanuu. Kierrepuikkojen koko oli muistaakseni 8. Yksi silmukka on noin 1 cm pituinen, joten se antaa osviittaa siihen, montako aloitussilmukkaa kannattaa tehdä. Huomioi kuitenkin, että peputin vedetään päälle jalkojen kautta.

Aloitussilmukoita tein itse 50. Housukokoni on 40.

Tein alkuun 2 oikein, 2 nurin joustinta. En jaksanut laskea menevätkö silmukat tasan, otin puhtasti riskin - jos eivät mene, pistän eteen nappeja. Ja niin minä jouduin tekemään!

Pyllytin

Tein joustinta noin 8 kerrosta ja aloin pistellä ainaoikeaa. Levensin muutaman kierroksen jälkeen, joka 7-10 silmukan kohdalla. Levennä niin paljon kuin on tarve. Ja sitten voit vain pyörittää oikeaa kierros kierrokselta, kunnes peputin on oikean mittainen. Tähän kuitenkin varoitus:
Monien mittausten jälkeen tiputin pyllyttimen puikoilta aivan liian aikaisin. Venyessään aikuiskokoisen lantioni ympärille se mokoma lyheni turhan paljon, vaikka olin ennakoinutkin sen. Sen lisäksi se alkoi kiemurtaa rullalle ylöspäin. 
Tässä vaiheessa näytti, että pyllyttimen peli oli pelattu.

Päätin kuitenkin korjata tilanteen virkkaamalla alareunaan ensin pari kierrosta kiinteitä silmukoita ja lopuksi piparireunuksen. Ja koska nyt yläosa näytti orvolta, tein sinnekin pari kierrosta. Nyt homma lähti tietenkin niin söpöksi, että valikoin napitkin tyylin mukaiseksi. 

Tämä korjaus auttoi. Virkkauksen paino pitää helmat visusti kohti maata. Sen lisäksi se irrotti neulosta reisistä ja näin peputin pysyy paikallaan vaikka hölkällä. 

Varmistin vielä yläosan mustalla, paksulla kuminauhalla. 


Pyllytin Heidididit

Oheisessa kuvassa on 30 cm pitkä viivotin. Siitä saa osviittaa pyllyttimen pituudesta. 

Pyllytin heidididit
Jo kelpaa odotella viimaa ja pakkasta? 
Käy klikkaamassa itsesi FB-seuraajaksi, saat vinkin uudesta postauksesta ja muita tuunausvinkkejäni matkan varrella: Heidi did it

Pyllytin HEidididit

PS Järjestän erityisesti tyky-päiviin, mutta myös yksittäisille tilaajille, erilaisia taide- ja käsityöaiheisia työpajoja. Käy katsomassa nettisivuiltani valmiit työpajavaihtoehdot ja tee ehdotus työnantajasi seuraavaan työhyvinvointipäivään! Toimin pääosin Pirkanmaalla, mutta auto kulkee kyllä koko Etelä-Suomen alueelle. →  www.heidikormano.com

Ohoi! Katso vielä nämä!

Kommentit

Tupu sanoi…
Hei. Kuinka paljon suumnilleen meni lankaa tuohon sinun pyllytyimeen?
-tupu
Heidi Kormano sanoi…
Hei Tupu! Nyt pitää oikein muistella: minulla oli kolme seiskaveikkakerää ja aloitin ne kaikki yhtä aikaa. Keränloppuja kyllä jäi. Lopuista tein tupsuja... Toivottavasti tämä avitti edes vähän? :)
Krisse sanoi…
Moi,

Juoksuhametta ajattelin yrittää kutoa, eli lyhyt peputin. Jos kudon patenttineuletta, llisi joustava, eikä rullautuisi. Vai tuleeko liian paksu? Hygge -lankaa ostin 300g.
Heidi Kormano sanoi…
Hei Krisse. Aika paksu tuolla Hygge-langalla tulee. Voisiko joustinneule koko matkalta ajaa saman asian? Olen itse juossut tuolla edelläkuvatulla pyllyttimellä ja se on pysynyt hyvin paikoillaan. Sehän nostetaan melkein vyötäisille, joten siihen jässähtää. Ja siis minulla tuossa jopa kuminauha, että ei karkaa minnekkään.Heidi

Suosituimmat tekstini kautta aikojen