Kangastauluja kirjontakehyksiin - ohje
Vähän aikaa sitten törmäsin aineeseen nimeltä Express Transfer-kuvansiirtoaine. Mikä ihana apukeino kaiken maailman askarteluun! Lyhyesti kerrottuna sillä saa siirrettyä minkä tahansa laser-koneella printatun tai kopioidun kuvan huokoiselle materiaalille, kuten pahville, puulle tai kankaalle.
Olen aikaisemminkin luonut jotain vastaavaa kuin nyt, muistatko tämän blogipäivitykseni: Kirjontaa helpomman kautta? Silloin minulla ei ollut kuvansiirtoainetta ja kiinnitin kuvat hieman eri tavoin. Tämä versio on 2.0 niistä aikaisemmista tauluista.
Näihin kirjontaa ja kuvia yhdisteleviin tauluihin tarvitset:
- kirjontakehyksiä
- valkoista, mahdollisimman sileää puuvillakangasta
- kuviollista puuvillakangasta
- kirjontalankaa tai ohutta virkkauslankaa - ei se ole niin justiinsa!
- ompelulankaa
- isomman ja pienemmän silmäneulan
- voimakkaalla kontrastilla käsiteltyjä kuvia (mustetta tarvitaan paljon), jotka on printattu laser-koneella paperille
- Express Transfer-kuvansiirtoainetta
- pari puuvillapuikkoa
- tikun, jolla hiot kuvaa kankaaseen: puinen jäätelöpuikko esimerkiksi
- valkoista paperia pintojen suojaksi (pöydälle ja silitettäessä)
- silitysraudan (kiinnittää kuvan)
- ihan kaikkea mitä haluat tauluihin kiinnittää: nappeja, tupsuja, palasen pitsiä jne.

Pidän näistä hurjan paljon, sillä tauluissa pääsee kikkailemaan ja maalaamaan langalla, mutta vielä suurempi arvo on ihmiskasvoilla ja kankailla.Työkin on niin värikäs, että lankailun voi lopettaa siinä vaiheessa, kun ei vielä yhtään kyllästytä - joten valmista tulee muutamassa tunnissa. Tässä viittaan omaan lempparirentoutumiskeinooni, eli elokuvan katseluun samalla kun teen käsityötä!
Näihin kirjontaa ja kuvia yhdisteleviin tauluihin tarvitset:
- kirjontakehyksiä
- valkoista, mahdollisimman sileää puuvillakangasta
- kuviollista puuvillakangasta
- kirjontalankaa tai ohutta virkkauslankaa - ei se ole niin justiinsa!
- ompelulankaa
- isomman ja pienemmän silmäneulan
- voimakkaalla kontrastilla käsiteltyjä kuvia (mustetta tarvitaan paljon), jotka on printattu laser-koneella paperille
- Express Transfer-kuvansiirtoainetta
- pari puuvillapuikkoa
- tikun, jolla hiot kuvaa kankaaseen: puinen jäätelöpuikko esimerkiksi
- valkoista paperia pintojen suojaksi (pöydälle ja silitettäessä)
- silitysraudan (kiinnittää kuvan)
- ihan kaikkea mitä haluat tauluihin kiinnittää: nappeja, tupsuja, palasen pitsiä jne.
Kun kuva on printattu paperille, se käännetään väärinpäin kankaan päälle ja siihen levitetään ohut kerros liuotinainetta. Sitten alkaa varovainen rapsutus (varovainen siksi, että kuva ei saa liikkua), jolla kuvan muste siirretään kankaalle. Kun olet käynyt pintaa läpi muutaman minuutin ajan, silitä työ varovasti paperin läpi, kastele pinta uudestaan aineella ja hiero päältä lisää. HUOM! Paperi EI saa mennä rikki. Sitä ei siis ole tarkoituskaan hiertää pois.
Tässä kuvassa vasemmalla kankaalle siirtynyt kuva ja oikealla paperi, josta musta on lähtenyt:
Tässä vielä linkki, josta saa lisävinkkejä Express Transfer-aineen käyttöön: Ennennäkemätöntä kuvansiirtoa
Sitten kuva leikataan leikataan irti valkoisesta kankaasta ja asetellaan kuviollisen kankaan päälle. Itse ompelin kuvat kiinni käsin, mutta ilman muuta voi käyttää konetta. Lopulta työ kiristetään kirjontakehykseen (ja kannattaahan sitä hieman etukäteenkin mallata.)
Kuvia ja kankaita voi olla kaikenlaisia.
Pinta on varsinainen piirtoalusta, johon voi langalla luoda kaikenlaista kirjontaa. Itse tykkään mahdollisimman simppelistä kirjontajäljestä: teen viivaa ja pieniä kukkia. Alla olevaan työhön applikoinkin pienen kuun, kun ajattelin laittaa mieshahmon ihailemaan maisemaa!
Ohessa pari työn alla olevaa ja yksi valmis työ! Nyt sitten: nämähän ovat mahtavia mahdollisuuksia luoda kuvat OMAN PERHEEN JÄSENISTÄ, minulla on tässä nyt netistä napattuja tekijänoikeudellisesti vapaita kuvia. Hyvä kuvapankki luvallisiin kuviin on muun muassa unsplash.com.
Käy klikkaamassa itsesi FB-seuraajaksi, saat vinkin uudesta postauksesta ja muita pikkuvinkkejä matkan varrella:
Heidi did it
Heidi did it
Vilkaise myös blogini muita tekstejä:
PS Järjestän erityisesti Tyky-päiviin, mutta myös yksittäisille tilaajille, erilaisia taide- ja käsityöaiheisia työpajoja. Käy katsomassa nettisivuiltani valmiit työpajavaihtoehdot ja tee ehdotus työnantajasi seuraavaan työhyvinvointipäivään! Toimin pääosin Pirkanmaalla, mutta auto kulkee kyllä koko Etelä-Suomen alueelle. → www.heidikormano.com
Kommentit