Uskalla kokeilla huonekalujen maalaamista

Jos olet blogini lukija, olet huomannut, että tuunan mielelläni vanhoja huonekaluja. Kikkailua en juuri harrasta, vaan kannatan pinnan uusimista fiksusti ja huolellisesti - mutta väreillä leikin kyllä.

Tämä alla oleva pöytä on uusin söpöliinini. Miten hyljättynä se olikaan kirpputorilla! 
Se maksoi 7,5 euroa, pinta oli kellertävä ja männyn syyt näkyivät selkeästi. 



Jo pelkkä pinnan hiominen teki yllättävän paljon hyvää. Mänty on puulajeista vähiten mieleeni, joten yleensä peitän sen hyvin nopeasti maalilla. Tässä kohdassa mietin kuitenkin vartin, että olisin jättänyt pinnan kokonaan käsittelemättä, mutta olin luvannut jälkikasvulle maalausurakan, joten maali oli haettava. 

Kyseinen kuva on muuten verstaalta. Näin hienoja tiloja minulla ei itsellä tietenkään ole.

Minä olen jäsenenä tamperelaisessa yhteisöllisessä työpajassa, jonka jäsenyyttä voi kuka tahansa hakea: Tampereen Hacklab. Jäsenmaksuja maksamalla pääsen työskentelemään tilassa ja siellä olevilla työkaluilla.


Pikkuruinen pöytä pääsee vanhahtavaan kesähuoneeseen, jossa ei ole liikaa hyllyjä. Tein siis pyörölistasta kaksi tukea, joiden päälle voi nostaa hyllylevyksi vaikka tarjottimen tai solmeilla makrameetyön. Se on kiva tehdä vaikkapa kesäpäivänä tuossa pihalla. Pyöröriman sahasin tarkkaan mittaan kaksin kappalein ja totesin sitten, että vanhassa pöydässä on hieman erilaiset puolet ja kokoeroa. Juuri ja juuri sain riman riittämään uudelle sahauskierrokselle. Huh. Pistin reippaasti liimaa väliin, kiilasin riman jalkojen väliin ja annoin jässähtää kiinni kunnolla. Liikkumattomat rimat oli helppo tukea viimeistelynaulaimen pienellä naulalla. 


Tässä värisävyn tiedot. Lapsi valitsi maalin ja valitsi hyvin. Jos tuntuu, että liikut liian turvallisilla vesillä sävyjen suhteen, anna jonkun muun tehdä päätös. Tästä tuli juuri niin söpö kuin toivoinkin. Saat tarkemmat ohjeet pöydän uudistamiseen aikaisemmasta postauksestani: täältä



Eteisessä meillä oli paljon potkittu ja eltaantuneen näköinen valkoinen uusiotuotettu arkku. Puuta kuitenkin (ja tietenkin). Se oli valkoisena ihan liian pliisu uudistetussa vaaleassa eteisessä. 


Ensin otin pois saranat ja lapsi sai koko keskenkasvuisen innolla hioa arkun pinnan. Hienosti pysyi kone 10-vuotiaan käsissä. 


Maalasin arkun vanhahtavalla ruskealla. 

Nythän on niin, että jos asuu 80-vuotta vanhassa rintamamiestalossa, siellä on oltava jotain vanhaa, muuten kokonaisuus ei toimi. 


VAROITUS! Jos kiiltävä pinta ja juuri maalattu huonekalu ovat parasta juuri sinulle, älä lue eteenpäin!

via GIPHY

.....koska minä en nyt tällä kertaa jättänyt kikkailua siihen. Erään illan tuoksinassa päätin nimittäin 

1. ilman minkäänlaista suunnitelmaa
2. huonekalumaaleilla
3. liian isoilla siveltimillä
4.true crime-podcastin soidessa sorvissa

maalata pintaan todella hienon kuvion. Sanoinko jo, että en luonnostellut kuvaa mitenkään ensin? No, arkku näytti aivan kauhealta. 

Teki mieli itkeä, mutta näitä tulee aina välillä näitä liiallisen vauhdin pilaamia projekteja ja ne pitää ottaa oppimiskokemuksena. 
 

Päätin lähteä tiukalla käännöksellä ihan toiseen suuntaan ja otin käyttööni koko lavasterakentajan kokemukseni. Tehdään sitten vanhaa koko rahalla! Hion ja pesin pintaa. Hion kuluneet kohdat etulevyyn ja kulmiin. Sitten otin käyttöön akryylitussit - JOTKA MINULLA OLISI PITÄNYT OLLA ALUNPERINKIN. Koristelin pintaa ja yritin peittää omia virheitäni. Sitten hioin taas lisää ja hieroin pintaan hieman valkoista maalia.


En edes lakannut pintaa, vaan jätin arkun kuluneen näköiseksi. Se on mikä se on ja muistuttaa välillä siitäkin, että aina ei mene putkeen, mutta tokkopa tarvitseekaan. 

Erilainen nyt ainakin! Ja uudelleen maalattavissa vaikka ensi viikolla. 

 Mitä mieltä? Menikö aivan metsään? Millä maalilla maalaan seuraavaksi?


Käy klikkaamassa itsesi FB-seuraajaksi, siellä on paljon muitakin pikkuprojekteja: Heidi did it
PS Järjestän erityisesti Tyky-päiviin, mutta myös yksittäisille tilaajille, erilaisia taide- ja käsityöaiheisia työpajoja. Käy katsomassa nettisivuiltani valmiit työpajavaihtoehdot. Toimin pääosin Pirkanmaalla, mutta auto kulkee kyllä koko Etelä-Suomen alueelle. →  www.heidikormano.com 

Kommentit

Outi sanoi…
Arkku on upea, samoin pöytä. Minäkin tykkään kunnostella vanhoja kalusteita :).
Unknown sanoi…
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

Suosituimmat tekstini kautta aikojen