Lökäpöksyistä kesäpaita

Heidididit - Housuista paita - ompeluohje. Vaateuudistus. redesign

Olen täysin hullaantunut afrikkalaiskuoseista. Melkein pistin polkaksi, kun paikallisella kirpputorilla tuli tälläinen värimeri vastaan. Kunnon lökäpöksyt! Ei noin teoriassa kiristä mistään.
En kokeillut ylle, koska pakkohan sitä joskus on elää vaarallisesti ja tuhlata neljä euroa vähän niinkuin riskillä.
Kotona vedin housut jalkoihin ja tein epämukavan huomion. Kuminauhallinen osa tuntui kovalta nilkkojen ihoa vasten. Sen lisäksi paksu puuvillakangas pöngötti epämiellyttävästi haarusten kohdalla. Tuli lapsen vaippaikä mieleen.

Heidididit - Housuista paita - ompeluohje. Vaateuudistus. redesign

Vaihtoehto olisi ollut kävellä koko ajan näin:

via GIPHY

Se olisi ollut pidemmän päälle hieman hankalaa.  Ja minulla on jo vastaavia pöksyjä kaikkiin tuleviin 90's -kemuihin.  Ymmärsin kyllä, miksi housut olivat käyttämättömän näköisenä kirpputoripöydässä. Minäkään en tulisi käyttämään housuja.
Päätin uskaltaa tehdä niistä paidan ja leikkasin haaruksiin pääntien.
Heidididit - Housuista paita - ompeluohje. Vaateuudistus.

Mitan otin vähemmän teknisesti: käänsin lahkeet vastakkain. Sitten leikkasin kankaaseen viillon. Noin 8 senttiä keskikohdasta molempiin suuntiin. Kokeilin, josko pää tulisi lävitse. Sitten leikkasin vähän lisää...ja taas vähän. Tässä kannattaa olla hyvin varovainen. Sitä kun leikkaa helposti liikaa. 
Kun leveys oli suunnilleen oikea, leikkasin pääntietä hieman syvemmälle edestä kuin takaa. Lopuksi ompelin päälle vinokanttinauhaa. 
Heidididit - Housuista paita - ompeluohje. Vaateuudistus. redesign
Muu osa ei tarvinnut kuin saumojen siistimistä ja siksakkaamista. En voi uskoa, kuinka helposti sain uuden kesäpaidan. 

Heidididit - Housuista paita - ompeluohje. tuunaus. ohje.

Heidididit - Housuista paita - ompeluohje. tuunaus. käsityöt

Heidididit - Housuista paita - ompeluohje. Tuunaus. Käsityöt.

Silmät tarkkana siis siellä maailmalla. Toisen lököt housut ovat toisen lökö paita. 
Pidän vaatteiden kierrätyksestä. Jos se on sinunkin intohimo, katso ohjeeni, jossa tein kahdesta esiliinasta kietaisuhameen.

Entäs ideoiden kierrätys! Tervetuloa tutustumaan vuoden 1975 -käsityölehteen.
Jos pidit postauksestani, jaathan sitä kavereillesi? Kiitos 
PS Järjestän erityisesti Tyky-päiviin, mutta myös yksittäisille tilaajille, erilaisia taide- ja käsityöaiheisia työpajoja. Käy katsomassa nettisivuiltani valmiit työpajavaihtoehdot ja tee ehdotus työnantajasi seuraavaan työhyvinvointipäivään! Toimin pääosin Pirkanmaalla, mutta auto kulkee kyllä koko Etelä-Suomen alueelle. →  www.heidikormano.com

Haluatko saada vinkin Facebook-feediisi aina, kun laitan teen uuden postauksen? 
Käy klikkaamassa itsesi seuraajaksi: 
Heidi did it 

Kommentit