Mielenkiintoisia käsityöpajoja Kotkan, Loviisan ja Haminan alueella

Blogiyhteistyössä: Cursor Oy | Kotkan, Haminan ja Loviisan seudun kehittämisyhtiö


Nythän on niin, että minä rakastan kädentaitopajoja. Sen lisäksi, että haluan itse vetää sellaisia, niin vieläkin enemmän saan kiksejä, kun joku muu hoitaa opetuksen. 

Asun Tampereella ja moni reissuni kulkee joko pääkaupunkiseudulle tahi pohjoiseen. Siksi olin lähes onnesta soikea, kun minut kutsuttiin tutustumaan Kotkan, Haminan, Pyhtään, Miehikkälän, Virolahden ja Loviisan alueella toimiviin käsityöläisiin ja tämän hienon ammattilaisryhmän työpajoihin.

Ensimmäinen työpaja oli Strömforsin ruukissa, Ruotsinpyhtäällä (Loviisan ja Kotkan välissä, noin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.) Kymijoen varrella sijaitseva alue oli aikoinaan aikamoinen vasarointikeskus. Tällä hetkellä toiminta on pienimuotoisempaa, mutta kyllä sieltä edelleen sepän tapaa. Minä kohtasin Tiia-Riitta Lahden, joka järjestää työpajoja pienellekin porukalle kerralla. Kannattaa ehdottomasti ottaa yhteyksiä, jos taontatyöt kiinnostavat, sillä hinta oli varsin kohtuullinen.

Tiia-Riitan yhteystiedot!

Meidän koeryhmä teki metalliset sydämet puolessatoista tunnissa. Kaikki muut olivat ensimmäistä kertaa ahjolla.

Minä olen kokeillut taontaa yhden viikonloppukurssin verran aikaisemmin, mutta ahjon edessä seisominen oli edelleen hieman jännittävää. 

Oheinen kuvasarja minusta ei ole mairittelevin, mutta ehkä tarkin kuvaamaan sitä päättäväisyyttä, jolla lähdin hommiin.  

Se on meinaan mahtava tunne, kun metalli antautuu omien käsivoimien alla. Omat potrat lihakseni ovat pidelleet akkuporakonetta ja kantaneet lautaa viime vuosina siinä mittakaavassa, että vasaran paukuttelu ei tuntunut missään, mutta osa naisista hieman pyöritteli rannetta iltapäivällä. Venyttely voipi olla paikoillaan, mutta minä en tietenkään niin fiksuihin juttuihin ole koskaan pystynyt. 



Ruukin alueella toimii kesät talvet myös käsityömyymälä A'la Talli, jota pitää Anne Laakso. Puodissa on kaikenlaista käsityötuotetta laidasta laitaan sekä luonnonmukaisia herkkuja. Anne on itsetehnyt muun muassa kierrätyshenkisiä farkkuesiliinoja. Hän tekee myös todella hauskoja pussukoita vanhojen lehtien sivuista. Tyyli näkyy hieman myös tuossa essussa. 


Tämä "tyyppi" istuu pysyvästi liikkeen tiloissa. Lavasterakentaja minussa viehättyi kovasti. 


Seuraava pysähdyspaikka oli Kotka, jossa astuimme Noon Knit-yrityksen tiloihin. Yrityksen vetäjä Outi Markkanen on todella pitkän linjan käsityöyrittäjä, joka suunnittelee neulemalleja, pitää kursseja ja myy tietenkin myös lankaa. Hän tietää muuten varmasti kaiken neulekoneista, ja vetää aiheista myös kursseja. Noonknitissä on  neuleilta joka kuukauden ensimmäinen torstai klo 17.-19.00. 

Me teimme tervalankasta makrameetyön metallirenkaan päälle.

Ryhmässämme mukana ollut Ihana askartelulehden Kaarina Korventaka sai hurjan idean, ja yhdisti aamulla tekemämme metallisen sydämen rinkulan keskelle, ja tietäähän sen, että me kaikki matkimme, koska se oli niin hyvännäköinen kokonaisuus. 


Seuraavana päivänä pääsimme sulattamaan lasia Sevenon Lasistudiolle Haminaan. Anne Takanen piti ryhmällemme ensin tiukan esipuheen pajan työtavoista, sillä tulisimme käsittelemään lasia ja pienellä lasinsirulla saattaa tehdä epähuomiossa haavan käsiinsä. Myös työlaseja oli käytettävä - minulle riittivät omat rillit.
 

Työpajalla käytettiin sulatuslasia. 

Teimme 3 mm paksun lasilevyn päälle asetelman 3 milliä paksusta värillisestä transparentista (läpinäkyvä) tai opaalilasista (läpinäkymätön). 

Lasin asettelu oli ihanaa ja me jokainen teimme hyvin erilaisen työn. Itse yritin tehdä oranssin jokiuoman violetin maan keskelle. Vähän kadehdin toisten kirkkaampia sävyjä, joihin en selkeästi pääse, jos en ihan tosissani ole pakotettu. Nyt en tietenkään ollut. 

Tässä vaiheessa olin jo kuullut Kotkan kuuluisista meritaisteluista ja käynyt paikallisissa puistoissa (ehdottomasti vierailun arvoisia!), että vesiaihe seurasi lasin pintaan asti. Kuva työstövaiheesta ei ole onnistunein, mutta toivoakseni lasityöni tulee olemaan.


Työni jäi sulatuspolttoon Annelle ja sen jälkeen se vielä muotopoltetaan muotin päällä (kuva kolmantena alla). Saapi arvata, kuinka paljon odotan postia. Tiedotan kyllä lopullisesta ulkomuodosta.

Edit! Posti toi hienon lasilautaseni!! Seuraavissa kahdessa kuvassa lopullinen muoto. 






Sevenon järjestää koko päivän lasinsulatuskursseja muun muassa lauantaisin. Erittäin reilu 30 euron osallistumismaksu sisältää opetuksen ja sen päälle tulevat materiaali- ja polttomaksut. Kaikki kurssit alkavat klo 11 ja kestävät alkuiltaan asti. Mene, jos suinkin saat järjestymään, sillä se oli ihanan rentouttavaa. Annen pajat ovat yltiösuosittuja, joten tarkkaile Sevenonin Facebook-sivuja, jotta saat tiedon ensimmäisten joukossa. 

Viikonloppureissulle ottaisin mukaan kaverin ja varaisin huoneen esimerkiksi Kotkan Hotelli Seurahuoneelta. Päivällisen voi syödä vaikkapa Kotkan Ravintola Vaustissa, jossa voi varata 3 ruokalajin yllätysmenun 45 euron hintaan per henkilö. Kävin testaamassa ja voin kyllä suositella. 


Koko kierros lopeteltiin pehmoisissa merkeissä lampaiden keskellä. Minä en ole koskaan käynyt itärajalla ja Seppälän Lammastila on itäisin paikka, jossa olen Suomessa käynyt. Se sijaitsee Miehikkälässä, jossa on muun muassa sotahistoriallisesti mielenkiintoinen Salpalinja. (Yhteensä 1200 km pitkä Salpalinja on yksi vahvimmista ja parhaiten säilyneistä toisen maailmansodan aikaisista puolustuslinjoista Euroopassa) 

Seppälän Lammastilalla oli pikkupuoti, jossa oli tarjolla lihaa, taljoja ja villalankaa, ja kunnassa on muutenkin viriiliä käsityöläismeininkiä. 

Itsehän en tietenkään päässyt yli karitsoista, joita kävimme katsomassa piiitttttkän tovin. Yhden söpöläisen kuvan löydät instagram-sivuiltani, käy siellä ja klikkaa itsesi samalla seuraajaksi, niin näet jatkossakin kaikenlaista extraa! 

Kaiken kaikkiaan loistoreissu. Tässä siis suora reittiopastus parin, kolmen päivän kässäkeikalle. Mene ihmeessä myös Kotkassa Merikeskus Vellamoon. Siellä yksin menee jo puolipäivää. 


Käy klikkaamassa itsesi FB-seuraajaksi, saat vinkin uudesta postauksesta:  
Heidi did it
Vilkaise myös blogini muita tekstejä:


Miten T-paitoja voi kierrättää


PS Järjestän erityisesti Tyky-päiviin, mutta myös yksittäisille tilaajille, erilaisia taide- ja käsityöaiheisia työpajoja. Käy katsomassa nettisivuiltani valmiit työpajavaihtoehdot. Toimin pääosin Pirkanmaalla, mutta auto kulkee kyllä koko Etelä-Suomen alueelle. →  www.heidikormano.com 

Kommentit

Rautalintu sanoi…
Odotan mielenkiinnolla, miltä tuo lasityö näyttää valmiina!
kati sanoi…
Akkuporakone voi olla painava, ymmärrän kyllä jos osalla teistä hieman lihakset kipeytyivät. Kyllähän vahvat materiaalit tarvitsevat vahvat työkalut. Kivan näköinen käsityökurssi, täytyy tarkastaa mitä Iisalmen seudulla olisi tarjolla.
https://www.iisalmenautoala.fi/tyokalut

Suosituimmat tekstini kautta aikojen