Heidididit - Varaston oven eristäminen, maalaus ja tuunaus

Heidididit-blogin kanssa yhteistyössä K-rauta, Kaukajärvi, Tampere.

Heidididit - varaston tai autotallin oven korjaus ja eristys
Vanhoissa taloissa on kaikennäköistä rempan tarvetta. Joskus kannattaa suosiolla ostaa tilalle uutta ja toisinaan on helpompi korjata vanhaa. Näitä asioita pitää puntaroida ja päätyä sitten omalla kohdalla  järkevimpään ratkaisuun. 

Jos käsissäsi on samanlainen projekti kuin minulla, eli vanha rakennus, jossa mikään ei ole standardien mukaista, sitä saa miettiä vielä ahkerammin. Tänä keväänä minulla on työn alla autotalli-saunarakennus, joka juontaa juurensa 1940-luvulle ja sille on tehty sekä hyviä että erittäin huonoja korjauksia 1960-luvulta asti. Kaikki ovet ovat järjestään nykystandardeihin nähden matalia ja niiden vaihtaminen vaatisi isoa muokkausta seinille ja muulle ympäristölle. Ovien kohdalla siis korjaaminen on oikeastaan ainoa vaihtoehto. Aloitin autotallin ovista. Autotalli tulee jatkossa toimimaan varastona ja pikkuverstaana. 
Nyt tehtävä korjaus, eristys, maalaus ja tuunaus antaa osviittaa minkä tahansa eristämättömän tai vanhan oven perusparannukseen. Tilanteet voivat kuitenkin vaihdella ja suosittelen lämmöllä, että kysyt ohjeita K-raudasta  tarvikkeita hankkiessasi.
Aloitetaan alusta. Minulla oli siis käsissäni tämä: Autotallin tuplaovet olivat ilman lukkoa, maali oli likaantunut ja pintaan oli ruuvattu ruostuneet koristeet.

Heidididit - varaston tai autotallin oven korjaus ja eristys

Heidididit - varaston tai autotallin oven korjaus ja eristys

Takaverhouksena ollut levy oli kirkkaan sininen, rikki ja likainen. Alta löytyi styroksia.

Heidididit - varaston tai autotallin oven korjaus ja eristys

Hyvää oli sen, että ovi napsahti suhteellisen hyvin kiinni ja paneelit oli vaihdettu järkevän ajan sisällä. 

Tilannearvion jälkeen päädyin seuraavaan tehtävälistaan:
1. uusi eristys
2. uusi takalevy
3. uusi maalipinta
4. uusi lukko, vedin ja tuuletusreiän peitelevyt

1. Eristys

Heidididit - varaston tai autotallin oven korjaus ja eristys

Eristykseen mittasin oven syvyyden ja se oli 45 mm. Otin kävelyaskeleen Tampereen Kaukajärven K-Rautaan ja siellä päätimme, että optimi levyn paksuus olisi 40 mm. SPU-eristelevyn lämmöneristävyys on todella hyvä ohuempanakin (40 mm paksuus vastaa melkein 10 cm eristevillaa) ja sitä on helppo käyttää. Työstöön tarvitsee vain mattopuukon, mittanauhan, ruuveja kiilaksi ja uretaania tiivistykseen sekä liimaksi.


Leikkaa mattopuukolla pala tukipuiden väliin (leikkaa levyyn viilto, naksauta pala mittaansa, käännä levy ja viillä pala toiselta puolelta irti metallinkiiltoisesta pinnoitteestaan). 
Levy saa olla 1-2 cm pienempi joka suunnalta, jotta pursotettava uretaani liimaa levyn nätisti kiinni - ja tässä ei todellakaan ole niin justiinsa! Uretaani kyllä täyttää kolot. 
Kiilaa levy tiukasti paikoilleen. Minä käytin tähän SPU-levyn paloja ja isoja tukipuihin vinoon ruuvattuja ruuveja, jotka voi sitten ruuvata pois uretaanin kuivumisen jälkeen. Uretaani voi hiljalleen tökätä levyn irti, jos se ei ole tilkitty paikoilleen - joten tämä on työvaihe, joka kostautuu, jos et tee sitä kunnolla.


Pursota uretaani puun ja eristelevyn väliin. Kuvassa minulla on käytössä uretaanipistooli, mutta voit ostaa myös pillillisen pullon. Katso, että väliin ei jää rakoja, että eristys toimii.


Jätä uretaani painumaan ja kovettumaan yön yli. Leikkaa sitten sitten liiat pursut pois mattoveitsellä. Uretaani paisuu pitkään pursotuksen jälkeen, joten laita vain tasainen nauha rakoseen ja luota siihen, että ajan kanssa hommasta tulee hyvä. Jos et ole koskaan pursottanut uretaania, tee pieni koeveto jonnekin poisheitettävään pintaan.

JA näin, olet eristänyt oven.

2. Uusi takalevy


Siivoa vanhasta ovesta kaikki naulat (jos et saa millään irti, lyö vaikka sisään mokomat) ja hio pinta tarvittaessa. Sitten lyö ovi kiinni ja katso sisäpuolelta, miten ovi asettuu karmeihin. Sinun pitää tarkistaa, kuinka iso takalevy voi olla. 
Piirrä karmin viemä tila ja vedä vaikkapa lyijykynällä viiva reunaa pitkin. 
Tässä ovessa takalevyn piti olla ylhäältä ja sivulta 1,5 cm pienempi kuin itse ovi. Sen näkee myös ylläolevasta kuvasta: sininen osuus osuu karmiin ja vanhan levyn kiinnitysnaulatkin hohtavat vielä kirkkaassa auringonpaisteessa. 

Jos sinulla on pöytäsirkkeli, onnittelut, saat sillä homman helposti tehdyksi. Minä käytin käsisirkkeliä. (Levyyn tehtiin pitkästä vatupassista puristimien kanssa ohjain, ja kuljetin sirkkeliä sitä pitkin). Voit myös mitata takapalat valmiiksi ja ostaa levyn valmiiksi sahattuina, jolloin selviät tästäkin vaivasta. 
Minulla taustalevy on 4 mm koivuvaneria. Lavasterakentajaksi opiskelleena minulla on lämmin suhde vaneriin, jota käytetään teattereissa paljon. 
Levyn asentoa on helpompi siirtää ja naulata kaverin kanssa, joten hanki seuraa. Minun oveni heittävät hieman, ja suorat, uudenkarheat levyt eivät täysin istuneet pikkuisen vintturaan pohjaan (tai no, ne olisivat välttäneet asian, mutta kun nyt lähdettiin tekemään...) Koivuvaneria jäi hieman yli ja siitä pystyi tekemään 2,5 cm leveää soiroa, jolla taas saattoi "suoristaa" reunan karmien mukaiseksi. Levyt ja soirot on muuten kiinnitetty naulapyssyllä, mutta homman voi hoitaa myös perinteisillä nauloilla tai pienillä ruuveilla.


3. Uusi maalipinta

Seuraava homma oli maalata pinta! Otin mukaan alaikäisiä. 
Päivä oli tuulinen ja maali kuivui silmissä, joten sain ihan tosissani olla tasaamassa maalijälkeä! 
Pointti maalaamiseen on se, että käytä tarpeeksi maalista sivellintä, maalaa kokoajan vetoja ylhäältä alas ja seuraa valumia. Maalaa ehdottomasti kaksi kerrosta.  



Kun likainen valkoinen alkoi peittyä, alkoi myös hymyilyttää: JUURI OIKEA SÄVY. Maalina siis tässä Tikkurilan Unica ja sävynä tummanharmaa RAL 7024. 

4. Uusi lukko, vedin ja tuuletusreiän peitelevyt


Nyt sitten pieni tarkennus. Tässä ovessa OLI ilmanvaihtoventtiili ja se lieneekin hyödyllinen, jos autotalli jatkaa autotallina. Mutta meidän autotalli jatkaa hieman muunnelluin toiminnoin. Jos sinun pitää porata takalevyyn reikä, se pitää tehdä (kysy ohjeistusta!). Minä pursotin reikään uretaania ja tukin sen. Hallittu ilmanvaihto hoituu muuta kautta. Entiset reiät ulkopuolella piti silti peittää ja onneksi uudet peitelevyt maksoivat vain muutamia euroja kipale - tuli helpolla huoliteltua. 


Vedintä ei ollut ovessa ollenkaan, joten sen hankin myös ja nivelsarana on siitä kätevä, että siinä ei jää mitään ruuveja näkyviin rosmoille. Ensin aioin ottaa metallinvärisenä tämänkin, mutta onneksi päädyin mustaan, koska se näyttää todella hyvältä näin! Munalukko hoitaa lukituksen tulevaisuudessa.



Tuunaus tulee kesällä jatkumaan maalauksilla ja pienillä valutöillä, joilla korjataan lattiaa ovien läheisyydestä ja edustalta, mutta oven perusparannus on nyt tehty. Tyyli sopii edelleen vanhaan rakennukseen, lämmöt pysyvät sisällä paremmin ja värisävy näyttää enemmän omalta. 

Pieni itsetyytyväinen hymähdys! 


via GIPHY
Käy klikkaamassa itsesi FB-seuraajaksi, saat vinkin uudesta postauksesta: Heidi did it
Vilkaise myös blogini muita tekstejä:
Heidi did it -pääsivu

PS Järjestän erityisesti Tyky-päiviin, mutta myös yksittäisille tilaajille, erilaisia taide- ja käsityöaiheisia työpajoja. Käy katsomassa nettisivuiltani valmiit työpajavaihtoehdot ja tee ehdotus työnantajasi seuraavaan työhyvinvointipäivään! Toimin pääosin Pirkanmaalla, mutta auto kulkee kyllä koko Etelä-Suomen alueelle. →  www.heidikormano.com 

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Hieno tuli ja värinvaihto muutti koko rakennuksen tunnelmaa hyvään suuntaan!
Heidi Kormano sanoi…
Hei! Kiitos. Olen todella tyytyväinen juurikin tuohon väriin!! 😊
Sari sanoi…
Tulipa teille nätit ovet. Meillä on menossa myös autotallin ovet vaihtoon ja olemme katsoneet erilaisia vaihtoehtoja. Lähinnä päätöksessä painaa ovien paloturvallisuus. Tykkään kovasti tuosta värisävystä jonka olette uusiin oviin valinneet.
Tuula sanoi…
Kivan näköinen tuo maalattu ovi! Meillä alkaa vanha varastomökki olla siinä kunnossa, että vaihtaminen uuteen alkaa olla ainoa vaihtoehto. Olemme vähän miettineet teräshallia puumökin sijaan. Saisikohan sellaisenkin maalattua pirtsakan väriseksi.

Suosituimmat tekstini kautta aikojen