Kohopylväillä tuubihuivi - ohje


Pylväät ovat tylsiä. Kiinteitä silmukat ovat kauniimpia, mutta niistä voi tulla liian "kova" työ. Mikä siis avuksi?
Vastaus: Kohopylväät! 
Seuraava työ sai alkunsa viime syksynä, kun edessä oli pitkä lento. Ajatus paikallaan istumisesta ilman tekemistä oli lähtökohdiltaan tuskainen, joten päätin hankkia lentokoneessa sallitun työkalun:  bambukoukun. Langaksi valitsin silkkiä, koska halusin superpehmeän jokapaikan tuubihuivin.

Tarvitsin vain ohjeen.  
Halusin helppoa, mutta näyttävää. 
Silmäilin varmasti 50 ohjetta, jotka kaikki jättivät kylmäksi. Lopulta vastaani tuli vohvelivirkkaus ja ongelma oli ratkaistu...tai niinhän minä luulin.


Kaikessa matkakuumeessa silmäilin idean suurin piirtein ja päätin säveltää loput itse jossain Euroopan yläpuolella. Kohkasin itselleni tekeväni vohvelivirkkausta. Jossain vaiheessa minua alkoi kuitenkin ihmetyttää mallini vohvelittomuus. Jälki näytti kyllä hienolta, mutta vohvelia se ei ollut. 
Tankkasin ohjeita, kunnes huomasin "pikkuruisen" virheen: Minä tein kohopylväitä ja tavallisia pylväitä vuorotellen, kun vohvelivirkkauksessa väliin tulee KAKSI tavallista pylvästä. 

Eläköön kyvyttömyyteni lukea muiden ohjeita, sillä suunnittelemani tuubi huivi näytti näin paljon paremmalta. Moka oli jälleen lahja!

Eli mitenkäs tällainen huivi sitten tehdään: 

1. Tee ketjusilmukoita juuri niin monta kuin haluat. Sillä saat haluamasi leveyden. Minulla on 28 ketjusilmukkaa.

2. Ensimmäinen kerros on pylväitä. Tee 2 ketjusilmukkaa aloituksen päälle ja tee ensimmäinen pylväs kolmanteen ketjusilmukkaan koukustasi ja tee sitten pylväitä koko kerros.

Kääntymistä varten tee viimeiseen ketjusilmukkaan pari ketjusilmukkaa ja käännä työ.

3. Toisella kerroksella teet myös pylväitä koko kerroksen. Nyt erona on vain se, että otat langan joka toisen pylvään kohdalla edelliskerroksen pylvään takaa (kohopylväs).
   
Kohopylväs: ota langankierto koukulle, pistä koukku edelliskerroksen pylvään takaa ja vedä lanka sieltä mukaan koukulle, sitten jatkat pylvään ihan normaalisti loppuun.
HUOM! Tee alkuun 2-3 tavallista pylvästä ja aloita sitten vuorottelu. Määrä vaihtelee kahdesta kolmeen, koska ideana on, että teet molemmilla puolilla kohopylvään samaan kohtaan, jossa se on ollut edelliselle kierroksella. Jälki antaa nopeasti viitteitä ja sitä on helppo seurata.


5. Ja sitten posotat menemään ihan niin kauan kuin huvittaa.

6. Minä virkkasin niin, että huivi kiertyy vaivatta pari kertaa kaulan ympäri. Yhdistin päät piilosilmukoilla. 

Minä tein isolla koukulla, koska halusin jäljestä löysää. Ja siitä tulikin juuri niin yksinkertaisen komea kuin halusin. Langaksi valitsin silkin (tätä lankaa), koska tarkoitus on käyttää tätä huivia pitkään ja hartaasti. Ostin kaksi vyyhtiä ja virkkasin tuplapaksuudella koukkukoolla 5. Pinta on ihanan pehmeä. Minulle jäi lankaa niin paljon, että teen vielä pienen myssyn.
Silkkihän on viileä kuumalla ja lämmin kylmällä, joten ei oikeastaan voi mennä vikaan? Enää.
Jos pidit tästä postauksesta, jaathan sitä ystävillesi? 

Haluatko käsityövinkkejä Facebook-feediisi? 
Saada ilmoituksen aina, kun teen uuden postauksen? 
Käy klikkaamassa itsesi FB-seuraajaksi: 

PS Järjestän erityisesti tyky-ja tyhypäiviin, mutta myös yksittäisille tilaajille, erilaisia taide- ja käsityöaiheisia työpajoja. Käy katsomassa nettisivuiltani valmiit työpajavaihtoehdot ja tee ehdotus työnantajasi seuraavaan työhyvinvointipäivään! 

Toimin pääosin Pirkanmaalla, mutta auto kulkee kyllä koko Etelä-Suomen alueelle. →  www.heidikormano.com

Kommentit

muntaipale sanoi…
Todella kivannäköinen ja rakastan huiveja, tuubeja yms. Itse en kyllä valitettavasti vielä neulo, virkkaa tai kudo, mutta vinkkaampa tämän ohjeen äidilleni :)

Suosituimmat tekstini kautta aikojen