Värjää koneessa - ohjeita

Olen vuosien aikana värjännyt vaatteita tai sisustustuotteita lukemattomia kertoja - lähes aina pesukoneessa. 

Jos kaupassa ovat konevärit alennuksessa, ostan kaappiin pahanpäivän varalle aina muutaman oaketin. 

Nykyväreissä on suolakin jo mukana, mutta vanhaan aikaan oli se ostettava erikseen (sehän oli siis ihan perinteistä ruokasuolaa). Kerron nyt omat vinkkini tasaisen väripinnan saavuttamiseen konevärjäyksessä ja haluan alleviivata, että ihan jokainen virhe on tullut tehtyä, joten tässä puhuu kokemusasiantuntija. 

Tässä työstössä on päiväpeite, jonka ruusukuvio kiehtoi paljonkin, mutta värimaailma oli väärä. 

Ensinnäkin: 

1. Voit konevärjätä vain luonnollista materiaalia, esimerkiksi puuvillaa. Jos sinulla on valkoinen kangas, jossa on valkoiset polyesterilankat, langat jäävät valkoisiksi. Käytä sitä sitten tehostekeinona, sillä muutakaan et voi. 

2. Pohjaväri määrää minkä väriseksi työ tulee. Tämä on hauskinta leikkiä ikinä, sillä koneesta voi tulla ulos ihan mahtavia sävyjä! 

3. Arvioi edes hiukan, paljonko voit kyseisellä värimäärällä värjätä, sillä mitä enemmän kangasta, sitä haaleampi väri kankaaseen tulee. Lisäksi koneessa on hyvä olla tilaa, jotta vaate pääsee pyörimään. Yhdellä kuvissa näkyvilla Dylonin paketeilla saat esimerkiksi housun ja pari paitaa helposti. Usein heitän koneeseen mukaan niin sanotun "en kuitenkaan käytä tätä, mutta ehkä käyttäisin, jos tämä olisi eri värinen"-vaatteen. Välillä muutos onkin ollut varsin onnistunut. 

Ennen varsinaista H-hetkeä:

4. PESE VAATE. Hyvin. Kaikki tahrat, jotka ovat pinnassa, estävät värin tarttumisen. Tämä on kokeiltu käytännössä ja vaikka muka olen jo tottunut tekijä, niin näin se vain jäi tahroja tähänkin päiväpeitteeseen! 

5. Kastele vaate aivan läpikotaisin. Jos et kastele vaatetta, osa väristä imeytyy tiukemmin materiaaliin ja siihen tulee värjäysläikkä. Minä pesin tätä peittoa yli tunnin koneessa, mutta minun olisi ehkä pitänyt oikein valuttaa se suihkun alla, sillä niin vain oli jäänyt tunnin pesun jälkeen vanuun kuivia kohtia. Harmitti aivan aloittelijan moka. Ihan valtavasti oikeastaan. 

Tässä kuvassa (alla) tumman sinisempi läiskä näyttää, miten väri voi tarttua pintaan väärin...

6. Estät edes hieman hölmöimpiä värjäysläiskiä sillä, että pyörität värijauheen pesukoneeseen rummun rei'istä sisälle ja nostat vasta sitten märät värjättävät vaatteet koneeseen.

7. Pistä pisin mahdollinen ohjelma päälle. 

8. Kun kone on pyörittänyt värjäysohjelman, pistä samantien uusi pesuohjelma päälle. Se irrottaa liiat värit. 

9. Nosta vaate esiin ja toivo parasta. 

10. Pistä pesukoneeseen koneen puhdistusohjelma päälle ja pese kone. Se pitäisi joka tapauksessa tehdä 40 pesun välein. Suosittelen sitruunahappoa, jota saat apteekista. Pyyhi myös tiivisteet.

Kuten jo edellä mainitsin, osaan kaiken tämän ja silti köpeksin päiväpeiton värjäyksessä! Tahroja tuli useita (ehkä syy oli likatahrat tai kuivapinta - en tiedä.) Paketteja käytin kaksi, koska peitto oli niin kovin painava. Tähänkin siis alennusvärejä.)

No, katselin työtä hetken, päätin alkaa lavastamaan sitä sitten kerralla vanhaksi ja kuluneeksi. 

Rakastan näkyvän korjauksen trendiä, jossa esimerkiksi villasukkien korjauslangat saavat näkyä. 

Boro-korjaus vasta onkin mahtavaa (Lue lisää sashiko- ja boro-kirjonnasta)!

Niimpä mentiin sitten huolella toiseen laitaan ja rikkoin pinnan tahallani tahrojen kohdalta ja "korjasin" sen boro-kirjonnalla. Joka tapauksessa valkoinen peitto vaaleanpunaisilla ruusuilla olisi ollut minulle liikaa, joten tällä edettiin.  


Olenko ainoa, joka jotenkin viehättyy tällaisesta romuromantikasta? Peitto etsii vielä lopullista sijoituspaikkaansa, mutta luulen, että se pääsee työhuoneeni sohvalle. Kissat siitä ainakin ovat viehättyneet.

Kysy lisää, jos en ole huomannut mainita jotain!

Kommentit