Pienen pieni pinnituunaus

Haluatko saada pienen sävärin pukeutumiseen noin 10 minuutissa!? No, ilolla tarjoan ehdotuksen!


Näin tämän ohjeen netissä ja ajattelin, ettei se voi toimia oikeassa elämässä. Osa kyseisistä "5 minuutin tuunaus"-videoista on niin älyvapata touhua, ettei voi kuin pyöritellä päätään. 

Kun nyt kuitenkin kätösissä oli 20 hiuspinniä ilman selkeää kohdetta (en ole tainnut olla pitkähiuksinen viimeiseen 7 vuoteen!), ajattelin kokeilla. Jos menee pieleen - sittenhän menee.
Ja tyytyväisenä totean, että tulipas helpolla pieni lisä asustevalikoimaan. 
Hiustyylini on toispuoleinen ja välillä on kiva laittaa otsatukkaa kiinni. Normaali "näkymätön" pinni olisi jotenkin tylsä, mutta kun pistän otsalle värikkäitä pinnejä sikin sokin, niin se näyttääkin ihan kivalta!
Enemmän on enemmän!
Tarvitset:
hengettömiä hiuspinnejä
kynsilakkaa
paperin tai pahvin, johon laitat pinnit maalauksen ajaksi



Laita pinnit kiinni paperiin, jotta sinun on helpompi maalata niitä!


Sitten vain levität päälle kynsilakkaa. Itse pistin kaksi kerrosta ja tein kolmella eri värillä, jotta saan kunnon sekamelskan otsalle. 

Anna kuivaa muuten kunnolla, ettei tapahdu tukan lakkaamista!




Ja siinä he sitten ovat. Haluaisin muuten huomauttaa, että on yllättävän vaikeaa kuvata itseään hieman sivusta ja yhdellä kädellä niin, että kuva edes jotenkin tarkentuu haluttuun kohtaan! Saatte kai kuitenkin selvää?! 

JA VIELÄ TOINENKIN JUTTU. Sain kampaamoalan ammattilaiselta juuri viestin, että ihan on kaikki pinnit VÄÄRINPÄIN päässä! Ilmeisesti kuvissa on takapuoli ja tuon pinnan pitäisi mennä päätä pitkin ja sen suoran puolen näkyä päällepäin. Olen 42-vuotias. Opin juuri tämän asia. Eikö ole hienoa, kun aina oppii uutta! 

Käy  muuten klikkaamassa itsesi FB-seuraajaksi, saat vinkin uudesta postauksesta ja muita pikkuvinkkejä ja tarinoita matkan varrella: Heidi did it 

Vilkaise myös blogini muita tekstejä. Erilaisia ohjeita on jo paljon. 
Klikkaa itsesi tästä etusivulle.

PS Järjestän erityisesti Tyky-päiviin, mutta myös yksittäisille tilaajille, erilaisia taide- ja käsityöaiheisia työpajoja. Käy katsomassa nettisivuiltani valmiit työpajavaihtoehdot ja tee ehdotus työnantajasi seuraavaan työhyvinvointipäivään! Toimin pääosin Pirkanmaalla, mutta auto kulkee kyllä koko Etelä-Suomen alueelle. →  www.heidikormano.com 

Kommentit

Rautalintu sanoi…
Mä oon aina laittanut pinnit noin päin :D Mun mielestä se on nätimpi ja menee luonnollisemmin hiuksiin, kun tuon kiharan puolen kärkikin yleensä sojottaa ulos-/ylöspäin.

Suosituimmat tekstini kautta aikojen