Kestäviä pienoismalleja pohjalaistaloista


Tampere-talon Pohjalaisia-oopperan lavastuksessa oli mukana talojen pienoismalleja. 
Lavalle nousi pohjalainen pihapiiri päätalon ja useiden pienempien rakennusten, kuten aittojen, muodossa. Päätalo on kooltaan yli kaksimetrinen ja muut siitä pienempiä. 

Talojen piti toimia myös tuoleina ja niitä myös vihanpuuskassa heiteltiin. 

Lavastaja toivoikin, että työstömateriaali olisi Divinycell-nimistä levyä, jota voi koota kuumaliiman avulla. 


 Tässä lavastaja Sampo Pyhälän piirustukset, joista lähdin hommaa kokoamaan.

 

Luhtiaitassa piti jo hieman pähkiä aukkojen kokoa.


Talo työnimellä C oli toinen niistä "tuoleista", joiden piti kestää näyttelijän painon. 
Liimasin sisälle tukirakenteita.


Pari kertaa poltin sormeni oikein komeasti...


 Päätalon kuistissa oli huomioitavana niin monta kaltevuusastetta, että pistin kattoa hieman osiin.


 Tässä kuisti jo kiinnitettynä.


Talo näyttää sisältä tältä. Jos vastaavia tukirakenteita tekee, on hyvä sahata kaikki osat kerralla - ja saman mallin mukaan!


Näinkin kaltevuutta voi määrittää. Malli on piirretty levylle ja takana näkyy astemitta. Minä laskin katon kaltevuuden matematiikalla, koska mitat olivat tiedossa. Piirtämällä pääsi vielä tarkistamaan tilanteen. Katon alaosan laitoin nojaamaan seinään ja katon harjanteeseen sen myös 57 asteen kulman. Nyt jos koskaan tuli harjoiteltua sirkkelin käyttöä!





Tässä vaiheessa sananen itse materiaalista. Tämä levy on kevyttä ja kestävää. Sitä pystyy yhdistämään kuumaliimalla ja korjaamaan todella helposti. Sitten huonot puolet: Divinycell-levy on puhdasta PVC-muovia. Kun sitä sahaa pöly lentää pitkin tiloja ja minä en ainakaan tehnyt hommia kertaakaan ilman hengityssuojainta. Toinen ongelma liittyy ekologisuuteen. Mikromuovin kulkeutuminen vesistöihin alkaa olla kaikkien tiedossa ja harmitti kyllä sahata ilmaan juurikin sitä itseään. Keräsimme kaikki palat erilleen ja siivosimme mahdollisimman paljon myös pölyä erilleen muusta jätteestä, koska PVC-muovi ei kuulu energiajätteiden joukkoon.

KLIKKAA TÄSTÄ jos haluat lisää tietoa pvc-muovin kierrätyksestä/


Palataanko takaisin projektiin? Päätaloon piti saada tietenkin savupiiput.



Ensimmäinen kerros väriä eli pohjamaali (lateksi) on nyt pinnassa.



Talot kiinnitettiin metallitankoihin, joilla niitä nostettiin oopperan edetessä vaijereilla ylös ja alas. Talojen tuli siis todellakin pysyä paikoillaan eikä esimerkiksi tippua näyttelijöiden päälle. 



Kiinnitin taloihin sähköputkea "naarasputkeksi" ja metallitankoihin hitsattiin kiinni tappi "urosputkeksi".



Ylhäällä pysyvät! Lisäksi talojen pohjat tukevat rakennelmaa.


Muutama päivä aikaa maalata kaikki. Tässä harmaa aitta. 
Sekoittelin projektista jääneitä seinämaaleja yhteen.



Päätalolle lavastaja oli valinnut maalin, joka näytti pinkiltä, vaikka alla oli ruskea maali. Usko meinasi mennä, vaikka tiedän, kuinka erilaiselta asiat näyttävät näyttämön valoissa. Tässä talo on vielä ikkunanpuitteita ja muita lisiä vailla. 



Täydellisen punainen talo. Ikkunapuitteineen. 
Killumassa ilmassa. Kyllä se sieltä alaskin tuli. Ihan luvalla. 



Kommentit