Kunnollinen kulissiseinä
Heidididit-TUTORIAL:
Tässä yksi tapa tehdä kulissiseinä:
Seinä koostuu useammasta moduulista, joista tämä on yksi. Korkeutta tällä osalla on yli kolme metriä ja leveyttä reipas metri - varsin kapea tämä kappale siis. Puurimat on sahattu kaappaussahalla tarkkaan mittaan: kaksi täyspitkää sivuille ja välipuut väliin. Pientä jigia pöydässä on, sillä se helpottaa hurjasti yksin rakentaessa.
Jostain päästä pitää aloittaa ja laittaa rimat 90-asteen kulman, lisätä liimaa ja ampua tukilevy kiinni (Levy noin 0,5 cm päähän reunasta).
Välipuiden tukilevyihin liiman voi levittää näin - ja sitten ammutaan kiinni.
Tässä kokonaiskuvaa. Välipuita tulee tähän mittaan pari. Kaapparilla kannattaa kapeammat välit sahata yhtäaikaisesti, silloin kaikista puista tulee tarkalleen yhtä pitkät. Leveyttä kannattaa tietenkin vielä mittailla. Tässä se ei niin ole tarkka, mutta jos kulissiseinään tulee esimerkiksi ovi, silloin eletään millien kanssa. Mittahan otetaan sitten aina riman päästä tai kiinnityspaikasta. Näissäkin rimoissa oli niin kovaa kieroutta, että mitta heitti helposti.
Tämän kulissiseinän kokosin yksin, joten aina ei ollut auttavaa kättä apuna. Minusta oli helpompi kiristää rimaa kiinni ennen kuin toimin, mutta toki tässä olisi voinut ronskisti pitää kiinni puusta lihasvoimin. Joka tapauksessa, ensin ammutaan toinen puoli kiinni ja sitä vedetään oikeassa kulmassa kiinni toiseen. Välipuita voi myös ruuvata kiinni.
Nurkkapaloihin liiman voi levittää näin.
Ja tietenkin palaan liima, eikä rimaan, koska rimassa pitäisi heittää arviopituudella ja liimaa voisi tulla liian pitkälti tai lyhyelti.
KONE! Suojalasit ja korvasuojat kehiin.
Toinen välipuista on silmämääräisesti hyvällä paikalla, mutta tässä tilanteessa on huomioitava, että 6,5 mm koivuvanerilevy on pituudeltaan 2440 mm, ja rajakohtaan on saatava tukea. Mitta jälleen käteen.
AINA, AINA kokeilu ennen liiman levittämistä, koska silloin työskentelyaika on minuutteja. Minä piirsin pintaan viivat, joiden avulla kohdistaminen nopeutui (toki reunoista katsottiin myös).
Eli siis kaikille rimapinnoille liimaa.
Hakaset ammutaan vaneerinlevyn puunsyiden mukaisesti.
Koneesta voi ottaa kiintopisteen, jotta välitys on nätti.
Vanerilla suoristamme sen! Pientä kieroutta, Heitin vauhdilla vanerin päälle kaksi puristinta, mutta sen verran kapeaa seinää tein, että yhden puristimen leveys riitti ohjaamaan levyn paikoilleen.
Taas ammutaan.
Ristimittaa on tarkkailtu koko ajan, mutta tässä vaiheessa on viimeisen kerran vuoro. Yksin mitattuna mitta heitti yli kolmen ja puolen metrin seinässä millin, joten se menee marginaaliin.
Lopuksi hiotaan kyljet kevyesti, samoin tukilevyt, jotta niistä on mukavampi kulisseja nostella. Liiman on hyvä antaa jässähtää hetken - liimauksienkin välissä. Tämä levy sai jäädä makoilemaan pöydälle yön yli.
Kommentit