Kivijäljitelmän maalaaminen lavasteisiin




Kivijäljitelmää voi tehdä monella eri tavalla. Minusta paras apuneuvo on luonnonsieni, jolla saa jännittävää pintaa. Monesta muustakin pohjasta saa itse työstämällä muotoiltua töpöttimien: maalisivellintä voi leikellä, samoin vaahtomuovia. Kädenliikettä pitää kuitenkin harjoitella. Luonnossa mikään ei ole tasaisessa rytmissä. Kummasti kuitenkin käsi haluaa sellaista tehdä. "päämäärätön käsi"-tekniikka vei minulta aikoinaan kolme päivää oppia.

Tarkista ensin, minkä sävyn valikoit kiven pohjaksi. Sitten etsi sävyjä kuviointiin.
Esimerkiksi alla olevassa kuvassa pohjana on harmahtavan valkoinen ja päälle voi töpöttää luonnonsienellä tummempaa ja ruskehtavampaa harmaata ja siniseen kääntyvää mustaa.


Työ tekijäänsä neuvoo. Kivijäljitelmää pitää kyllä harjoitella, mutta lavastetasolla sen oppii suhteellisen nopeasti. 

Kommentit

Suosituimmat tekstini kautta aikojen